Aku Ankka -lehden toimitus

Vuoden 2024 Suomalainen kieliteko -tunnustuspalkinto myönnettiin Aku Ankka -lehden toimitukselle.

Aku Ankalla on tärkeä rooli lukutaidon edistäjänä ja suomen kielen ylläpitäjänä ja kehittäjänä. Aku Ankka tarjoaa rikasta suomen kieltä, eikä aliarvioi lukijaansa. Tämän vuoksi lehdellä on paljon myös aikuislukijoita. 40 prosenttia suomalaislapsista oppii lukemaan Aku Ankan avulla. Monille Suomeen muuttaneille ulkomaalaisille on Aku Ankka ollut korvaamaton apu kielen oppimiseen. Aku Ankalla on vuosikymmeniä ollut suuri vaikutus lukutaidon kehittäjänä, lukuinnon kasvattajana, mielikuvituksen rikastuttajana ja samastuttavana arjen antisankarina.

Aku Ankka on onnistunut säilymään hauskana, kielellisesti oivaltavana ja ajankohtaisena jo lähes 70 vuotta. Parhaimmillaan lehteen syntyy elämänmittainen side. Esimerkiksi 20 000 yli 70-vuotiasta suomalaista on lukenut Aku Ankkaa katkeamatta ihan ensimmäisestä numerosta lähtien.

Aku Ankan toimitus on kehittänyt kampanjoita lukemisen edistämiseksi ja tehnyt aktiivista yhteistyötä lukutaitoa ja lukemista edistävien järjestöjen kanssa. Työ lukutaidon eteen on tässä ajassa erityisen tärkeää. Viimeisimmän Pisa-tutkimuksen mukaan Suomen Pisa-tulokset lukutaidossa ovat laskeneet viidenneksi eniten maailmassa. Suomi on tippunut lukutaidossa sijalle 14. Heikkoja lukijoita on jo 21,4 %. Vielä vuonna 2018 heitä oli 13,5 %. Hyvien lukijoiden määrä on vähentynyt tässä ajassa 14 prosentista 9 prosenttiin. Kaikki tulokset ovat laskeneet, mutta lukutaidossa laskua on eniten. 

Suomen kieli ja kulttuuri eivät säily ilman yhteisiä ponnistuksia lukutaidon vuoksi. Suomen suurimman aikakauslehden, Aku Ankan, panostus lukutaitotyöhön on merkittävä.